Blogi

Johdantokappale antaa lukijoille idean siitä, mitä he voivat blogitekstiltä odottaa. Sitä voi myös käyttää lyhyenä esittelynä blogitekstilistassa. Eri muokkaustavat saavat tekstin erottumaan muista teksteistäsi. Lue lisää nähdäksesi kuinka voit muokata blogitekstejäsi.

Osa ihmisistä liittyy uskonnolliseen yhteisöön syntymäperintönä, osa myöhemmällä iällä omavalintaisesti esimerkiksi jonkin elämän kriisin myötä. Uskonnoilla on aina ollut vahva asema ihmisten elämässä. Parhaimmillaan uskonto antaa yhteisöllisyyttä, turvaa ja luottamusta omaan elämään ja tuo iloa monella eri tavalla.

Monet uskonnollisista yhteisöistä lähteneet ovat saattaneet kokea henkistä tai hengellistä väkivaltaa yhteisössä ollessaan tai yhteisöstä irtaantumisen jälkeen. Se on vallan väärinkäyttöä ja voi ilmetä esimerkiksi syyllistämisen, pelottelun tai manipulaation muodossa.

Hengellisen väkivallan tunnusomaisia piirteitä on mm. pelottelu yhteisön...